Viime viikko meni ihan kohtuu hyvin, mä olin vähän niin ku mä.
Koirien kans lenkkeiltiin kartsalla,pellolla,metsässä,jäällä ja ihan joka säällä.
Välillä eväillä ja välillä ilman, välillä kaukana ja välillä lähellä.
Mökillä en oo käyny mutta Tepe on munki eestä, liki päivittäin ja millon milläki koirakokoonpanolla.
Hauskaahan se oli enkä ees kuollu.

Armi loukkas tai teki jotain jalalleen joku päivä, niin mä en tosiaan muista enää mitn...
Kuitenki se oli nilikku taas. Eiku joo, pihalla se oli sen hajottanu. Meni kuiten ihan hetken levolla ohi kunnes hajos taas ku yks aamu käveltiin duuniin ja Armi teki jonku superninjaloikan patsaspuiston kohilla ku oli yhen patsaan päällä liikaa lunta, oliki muute kammottava patsas...
No,taas lepoa ja taas kaikki ok. Ja tänä aamuna se sitten taas ontu... Mä en tiiä...

Lumo on tättäröiny kartsa lenkeillä muutaman kerran mukana. Son hauska ku ei se mitään pelkää. Elämä on vaan ihanaa ja maailma täynnä ihania hajuja.

Mokka on ollu jonku aikaa kovasti jäykkä... Ei se kippee oo. Tää on nyt sitte oikeesti sitä lopun alkua, halvaantumisoireita kaiketi. Niitähän ennustettiin ja ooteltiin jo viime syksynä.
Jos tarttee (onko pakko..? ) ajatella positiivisesti niin se tuo lohtua ettei se oo oikeesti kippee.
Se on niin elämää täynnä, ihan ku muuan vuosi sitte. Harmi vaan ku toinen ei tajuu ettei kroppa pysy ihan mukana... Hauskaa sillä kuitenki on ja joka asiaan täytyy päästä mukaan.
Pitkästi on jatkoajalla menty...Nyt alkaa olla sekin kulutettu loppuun =(.

Viime viikonloppu oltiin Mirkan ja lasten kans Leppiksellä suruja hukuttamassa. Osa hukkukin mutta vain tehdäkseen tilaa uusille. No, hyvä että mahtuu, meinaski olla jo ahasta.
Sunnuntai iltana palailtiin kotiin ja siitä asti tää elämä onki taas ollu...

Peetusta on kuulunut ikäviä uutisia koko loppuviikon. Voi pikku-miestä... Jaksasit nyt ja kaikki kääntys hyväksi.

Eilen palattiin sitten liki vuoden takaisiin tunnelmiin... Vielä vähän kurjemmissa merkeissä.
Taas ollaan muutti urosta rikkaampia.
Nyt sitten ootellaan ja katellaan, eipä muuta voi.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Sain kuin sainkin itteni raahattua eilen Tupokselle jossa polkastiin käyntiin kilpa-tokokurssi.
Puolenvuoden tauko oli vaikuttanut positiivisesti. Turhat nuuskuttelut oli minimissä, muille koirille ihan sama, Aksu oli aika rauhallinen mutta helposti innostettavissa. Oottelut meni helposti, tyyppi istui ja katteli mua pääkallellaan, ei ollenkaan vouhottamista ja huohottamista, jes!

Otettiin paljon seuraamisia, oli monenmoista mutkaa ja matkaa, tötteröö ja häiriöö.
Sama ongelma pilkistelee edelleen ku syksylläki, aikansa tekee töitä nätisti ja pysyy kontaktissa mutta sitten hiipuu...Paikka pysyy mutta pää pyörii.
Mä uskon kuitenkin vakaasti, että Minna löytää ratkasun tähän.

Persiin käyttöä pienessä tilassa harkattiin kans, siitä tais tulla kotiläksykin...?
Joo..Joskus pienestä koirasta on hyötyä mutta onneksi Aksu ei ollu kaikista isoin ja jäykin, Sotta vei voiton tässä kisassa =).

Kaukoja kokeiltiin kans. Aksu teki kyllä yllättävän hyvin, se ei säätäny eikä pomppinut.
Kuunteli ja teki tehokkaasti mutta rauhallisesti mitä pyydettiin.

Lopuksi mielikuviteltiin ruutuun menoa ja saatiin eri versioita ja visioita aiheesta, ens kerralla niitä pitäs toteuttaa.

Ihan vimppana oli vuorossa aloluokan hyppy =D.
Mä tietenkin kerroin kaikille Aksun hyppely urasta... Onneks Maiju vahvisti mun tarinan, hulluna oisivat pitäneet muuten...
Kovasti sitä ihmeteltiin ja mietittiin miks Hra 47 ei irtoa esteelle... Nii,i... Ku ei oo tietoo, se ei vaan tajuu.
No, meijän vuoro oli sitten vimppana, ihan siksi että Minna saa keskittyä kattomaan josko vika löytyy... Mitä tekee Apuuva Mies?
Se on into pinkeenä esteen takana ihan sen näkösenä että,jee mä tiiän tän!!!
Ja käskyn saatuaan hyppää esteen yli...
JOSSU! SE HYPPÄS ESTEEN YLI JA KÄSKYSTÄ!
Otettiinpa vielä uusinta,josko eka kerta ois ollu vahinko... Se hyppäs uudestaan =D.
Ihan vielä en jaksa uskoa että ihme ois tapahtunut mutta paremmalta tää nyt näyttää ;).