Tänään olin kauppa reissulla Mokan ja Siimen kans ja ihan yhtäkkiä älysin että nythän on torstai ja näyttely tottiset...Mentiin sitten mummojen(vaikka en mä noista kumpaakaan mummoksi oikeen osaa mieltää) kans katselemaan koiria ja maailman menoa.
Siinä koiria autosta ottaessani mietin että siitä on oikeesti aikaa kun noiden kans on viimeksi "koirien ilmoilla"oltu...Siimehän on käynyt muutamat näyttelyt mutta nekin viime vuoden puolella ja Mokka...En ees muista.
Ilmeisesti kuitenkin nuorempana on kuljettu ihan tarpeeksi,eipä nuilla mitään ongelmaa ollut.Nätisti nuuskuttelivat pentuja ja Siime jopa vähän leikittikin.

En mä tiiä voiko koira nauttia tai  varsinkaan kaivata tommosiin "tapahtumiin"?
Ei nuo huonoakaan tykänneet kun mukaan pääsivät mutta eipä liioin olleet innoissaankaan tai tietty olivat mutta just saman verran kuin esim.päivittäisellä pelto/metsä lenkillä..Asiasta ei siis nostettu minkään valtakunnan numeroa,molemmat olivat tyyliin jees,tää paikka,onpas siinä kiva pentu.

Niin,Mokka ja Siimehän täyttivät kumpikin viime kuussa 9vee,Mokka 1. ja Siime 22.päivä.
Mullahan kieltämättä välillä on huono omatunto näiden vanhusten takia kun eivät pääse mukaan koira hommiin,siellä aika menee ihan totaalisesti nuorison kans.
Muorit ja vaari saa sitten ajella kauppa yms reissuilla mukana ja toki pellolla käydään.
No,nyt kun tuli käytyä näyttelyharkoissa niin voin olla puhtaalla omalla tunnolla,ei se noille mikään elämys ollut vaikka ihan kivaa olikin.

Tästä päästinkin sitten aiheeseen;meijän vanhukset...
Kuten sanoin,Siimeä ja Mokkaa mä en osaa pitää vanhoina.

Siimessä ei ikä näy kuin viisautena ja tietynlaisena rauhallisuutena.

Mokassa ei ole edelleenkään nähtävissä minkäänlaista rauhallisuutta,hässäkkä mikä hässäkkä.Toki sen ikä näkyy sairasteluna(toisaalta se on jo sairastellut useamman vuoden..),ei muuten.En voi edes sanoa että sillä olis sitä vanhan koiran viisautta..Sama pää sillä on kuin nuorempanakin.No,on se ehkä vähän tasoittunut ;-).

Kessu 13 ja puoli vee.
Vielä keväällä siitä ei olisi kukaan uskonut minkä ikäinen se on.
Ihan muutamassa kuukaudessa siitä tuli vanhus,hyppäämiset ja pitkät lenkit ei enää onnistu.
Keväällä se liukastui pari kertaa pellolta tullessa tuolla kanavan jäällä,sen takajalat ei vaan pitäneet.Ilmeisesti pitkä lenkki nuorison tahtiin imi mehut...Nostin sen ylös ja tutisevin jaloin se köpötteli kotiin.Sen jälkeen se on päässyt vain Mokan kans lyhyemmille ja rauhallisemmille pelto reissuille eikä ongelmia ole ollut.
Muuten kaikki ok,nuoriso pysyy Kessulla vielä hyvin hanskassa ;-).

Mano 10vee.
Rumpujen pärinää...
Varmaan kaikki tutut arvaavatkin/tietävätkin että valtakunnassa kaikki hyvin ;-).
Ei vaan on Manolla sen verran vaivaa,että kuulo on mennyt kokonaan,se on oikeesti umpikuuro ja näkökin on heikko...
Mä oon epäillyt sen näköä koko sen eliniän,on se varmasti aina jotain nähnyt mutta jo pentuna se oli pimeässä tosi epävarma (eli hyökkäävä).Päivän valolla käyttäytyi ihan eri tavalla.

Ja taas asiaan...
Mokka...Sen kanssahan talvi oli vaikea,spondyloosi vaivas useaan otteeseen.Särkylääkkeillä parani kuitenkin aina,paitsi kerran jouduttiin hakemaan kortisooni pistos.
Ryömimistä esiintyi vähintään kerran viikossa,monesti useammin.
No,mähän tein päätöksen että Mokan kunnosta riippuen sen aika lähteä on kesällä tai viimeistään ennen routaa...
Juu ja kuten kaikki arvaavatkin..Morgan on ollut koko kesän tolpillaan,ensimmäistäkään särkylääkettä ei ole tarvittu.Kerran se oli jopa meijän mukana hiekkakuopiolla ja toisen kerran rannassa eikä ryöminyt aamulla,toki oli hiukka jäykkänä mutta jalat toimi.

Se on myös päätetty ihan koko perheen voimin,että kun Mokan aika on niin on aika Manonkin...
Manolla ei oo muita ystäviä kuin Mokka (juu,ihan Maukan oma valinta).
Toisekseen mä oon vähän miettinyt,että vaikka Mano onkin aina ollut ihmisten kans luotettava (siihen asti kun kukaan ei sen mielestä uhkaa mua) niin entäs nyt kun se ei kuule eikä näe...

*Huoh*,niin vaikeita asioita...

Vanhat koirat,niissä on jotain..Ne on toisaalta rasittavia kun tasan tietävät oikeutensa ja tilaisuuden tullen ottavat niitä lisää mutta silti,onko olemassa ihanampaa kuin koira jonka kanssa olet vuosia taivaltanut yhteistä matkaa,joka tietää jo katseestasi mitä haluat,samoin sinä sen katseesta,sanoja ei tarvita...
Koira joka tuntee sinut läpi kotaisin ja sinä sen...