Armin kans korkattiin eilen Fiksu-pentu kurssi.Eka tunti meni hyvin vaikka parkki paikalla kävi mielessä,että tää on meille just oikea paikka ja siitä huolimatta pakkaan (sanan varsinaisessa merkityksessä,Armi todellakin pakattiin autoon ;) ) koiran takaisin autoon ja kaikessa hiljaisuudessa poistun räksyttävän rakkini kans takaisin maalle...

Ihmeesti Armi jaksoi hallissa keskittyä touhuamaan mun kans eikä ottanut häiriötä muista koirista,kyllä siitä vielä fiksu tulee :).
Ainoastaan leikiminen,siis mun kans meinas tökkiä,Armi seuras enemmän muiden leikkejä ja oli kai sitä mieltä että toisilla on hauskempaa.

Otettiin erilaisia kohtaamisia,sivulle tuloa,vähän seuraamisen alkeita ja ihan omistajaan keskittymistä,kaikki meni ok.Vielä kun suoriuduttaisiin kotiläksyistä ;).

Palataanpa sitten otsikkoon...
Aamulla lähin Pirkon,Aksun ja Armin kans pellolle.
Touhuttiin tuossa ojalla varmaan reipas puolituntia,koirat juoksi ja rymys,mä heittelin niille lumipalloja ja yritin valokuvata niiden touhuja.
Sitten jatkettiin matkaa n.4-5metriä,tuohon risukon luo mistä alkaa metsä...
Risukosta kuului ryskettä,ihan kuin joku ois kävellyt siellä.Ihmettelin hetken,että kuka...Ei tuolla liiku koskaan ketään muita.Sitten huomasin jotain ruskeaa,kerkesin aatella että hirvi.
Mä seisoin siis ojassa ja kaikki koirat toisella puolella peltoa ja tuijotettiin risukkoon...
Sieltähän se sitten tuli...SE LINTU!
Se meni ihan siipisulat mun otsatukkaa hipoen kohti koiria...Ja voi jumalauta se on ISO!!!
Mulla oli kamera laukaisu valmiina kädessä mutta ainoa asia mitä mun päässä liikkui oli että se vie Pirkon...
Ihan oikeesti,mä en varmasti oo ikinä säikähtänyt mitään noin paljon!Ei käynyt mielen vieressäkään käyttää kameraa.

Tällä kertaa lintu ei kuitenkaan havitellut kenestäkään meistä paistia vaan luojan kiitos kääntyi koirien (jotka seisoivat yhtä hämmentyneinä kuin mä paniikissa samassa paikassa koko ajan) kohalta lentämään ojan suuntaisesti pois päin meistä.
Siinä vaiheessa kun se oli muutaman metrin päässä koirat ampaisivat perään ja mä olin edelleen varma etten näe Pirkkoa enää koskaan..
Sain liikunta kykyni takaisin joku mun päässä huusi että pakene,itku kurkussa sitten juoksin kotia kohtia yrittäen huutaa koiria..
En uskaltanut taakseni kattoa ennen kuin koirat tuli takaisin,pikasesti laskin että kaikki on tallella ja jatkoin juoksun kans kotiin asti.

Miksi se istuksi siellä risukossa ihan muutaman metrin päässä meistä?Miksi se ei lähtenyt kun varmasti kuuli meijän temmellyksen vaikka kuinka kauan ja kuinka kaukaa?Miksi se pysyttelee aina muutaman päivän pois näkösältä ja uskottelee mulle muuttaneensa tai kuolleensa ja sitten sananmukaisesti törmää meihin?

Mun elämä...milloin siitä tuli näin kamala..
Mun pittää varmaan kohta mennä johonki lintuterapiaan...Ei tästä tuu mittään!