Molempia on mahtunut tähän viikkoon.Onneksi on kuitenkin ainakin toistaiseksi selvitty säikähdyksellä...

Aloitetaan nyt kuitenkin maanantaista.
Ma käytiin käpiksessä Aksun,Unton ja Hanna-Kaisan kans treenaamasa.

Aloitettiin lyhyellä seuraamis pätkällä.
Aksu oli hyvin kuulolla ja intoa täynnä.Vähän piti toppuutella mutta parempi näin kuin toisinpäin.

Seuraavaksi paikallaolo.
Aksu pysyi eikä yrittänytkään nousta vaikka vieruskaverina ollut Unto nousi useamman kerran.

Sitten taas seuraamista,irti tällä kertaa.
Muuten hyvä mutta heti eka metreillä Aksu ei ollut oikein kontaktissa ja sitä myöten myöskään kuulolla saati mukana hommassa joten annoin käskyn uusiksi ja Hopo jäi pokkana seisomaan...
Niin sitähän se tekee kun ei keskity,tarjoaa jotain.Hutiksi kuitenkin taas meni.
Käskin sen sieltä keskeltä kenttää liikkeeseen mukaan ja sen jälkeen meni ihan hyvin.kontakti ois saanut olla parempi,välillä piti kuikuilla Hannaa ja Uuta ja tietty Joonaa joka rymys kentän laidalla.

Sitten se seisominen,joka uusittiinkin muutaman kerran seuraamis pätkien yhteydessä.Joka kerta täydellinen suoritus.

Maahanmeno ihan samoin,kerran jouduin antamaan toisen käskyn ku Aksu tais katella Hannaa ja Untoa.

Luoksetuloja otettiin kahesti,ei valittamista.

Sitten suuri yllätys..Rumpujen pärinää..
Estehyppy...
Hopo hyppäs!Käskystä!Ihan ite,ilman apuja!!!
Se on nyt kuukauden sulatellut ja miettinyt tuota liikettä ihan omassa mielessään ja tadaa,ymmärtänyt mistä on kyse ;-).
Eka kerralla otin sitä pannasta kiinni esteen taakse mennessä ja se ihan hinku estettä kohti joten päästin irti ja annoin käskyn..sinnehän se esteen toiselle puolen loikkas!
Sama toistui seuraavalla kerralla.
Kolmannella kerralla otin sen sivulle ja annoin käskyn (sitä ennen tietenkin selitin Hannalle,että ny se ei varmasti kykene hyppäämään kun tarttee perusasennosta ja käskystä lähtä...) ja Hopohan hyppäs,aivan niin kuin kuuluukin.
Mulla tippu leuka polviin ja koirakin jäi melkein kehumatta ku olin niin shokissa :-).
Ansaitut lihapullansa sai kuitenkin ja hyppiminen jätettiin siihen.

Lopuksi otin vielä lyhyen paikallaolon Hannan ja Unton treenatessa hyppyä.
Siellä se pysy,ei yritystäkään lähtä.

Ehkä me vielä tänä vuonna kerran kisataan...

Kessu oli koko maanantain huonossa kunnossa,aamulla kaikki oli vielä hyvin mutta puolenpäivän aikoihin jalat lähti eka kerran alta..Takajalat ei taas vaan  kantaneet.
Muutamia kertoja se nousi ylös ja oli ihan oma itsensä mutta hetken päästä se levis taas lattialle jalat mitä ihmeellisimmissä asennoissa.Ei auttanut nostaminen,takajalat ei vaan toimineet.
Päivällä annoin sille särkylääkkeen ihan varalta että jos se on kuitenkin kipeä mutta eipä lääkkeestä mitään hyötyä ollut.
Kuuden aikaan kun lähin treenaamaan se oli ollut jo pitemmän aikaan ihan ok.

Kotiin tulin ysin jälkeen Jossulta haetun luu,liha ja läskikuorman kans ja Kessu oli taas levällään eteisen lattialla...
Mietin,että viittinkö sille ees luuta antaa vaikka toiset jo omansa saivat..En raskinut olla kuitenkaan antamatta ja muutaman minuutin päästä se kantoikin luunsa keittiön matolle kaluten sitä tyylilleen uskollisena seisten kaikilla neljällä jalala puoltoista tuntia.
Sitten alkoi takajalat vippaamaan siihen malliin,että otin luun pois.
Sen jälkeen se kävi pihalla ja meni vakio paikalleen maate mutta läähätti varmaan kaks tuntia tosi rankasti..Rauhoittui kuitenkin sitten nukkumaan.
Melkein koko yön sen kans sitten valvoin..Miettien mitä ja milloin tehä.Onneksi Hanna-Kaisa oli mun seurana ja tukena ;-),kiitos vaan!

Aamuyön tunteina tein sitten päätöksen,tää on tässä.Ei Pappaa lähtä enää tutkimuksiin raahaamaan...
En jaksa uskoa,että sieltä mitään pelastusta löytyy.Jos lääkityksellä saadaan muutama viikko tai kuukausi lisäaikaa,onko se koiran arvoista?
Kessu on kuitenkin liki 14vee..Ikänsä toki terve ollut ja siksihän tää kaikki niin yllätyksenä tulikin,missään vaiheessa en oo tajunnut ees ajatella että pappa ois täältä ekana lähössä..

Aamulla kuitenkin kaikki oli hyvin ja sama meno jatkuu edelleen,kertaakaan ei oo Kessun jalat pettäneet.
Mutta kyllä mä sen tiiän,että lopun alkuahan tämä on...Kessu on nyt erityistarkkailussa.
Ei auta kuin toivoa,että pappa vielä jaksais ja mennä päivä kerrallaan.

Yöllä kun on aikaa miettiä kerkesin vaivata päätäni Mokallakin..
Mietin,että jos Kessu nyt lähtee olisiko viisasta Mokankin lähtä samalla..Vaikka se nyt onkin keväästä asti ollutkin hyvässä kunnossa niin onko järkeä jäädä oottamaan ettei se olekkaan..
Viime talvenahan mä päätin,että se oli Mokan viimenen talvi,jos vaan kevääseen asti selvitään.
Niinhän sitä selvittiin ja kesän sekä tämän syksyn Mokka on ollut tosi hyvässä kunnossa ja mä sitä myöten pyörtänyt päätöstäni,toivoen parasta ja peläten pahinta.
Ihme on jos ei ilmojen kylmetessä Mokan selkä ala taas vaivaamaan..Vaikka ihme on sekin että se on näin pitkään ollut vaivaamatta...

No Mokastahan pääsin sitten Manoon,päätöshän on että kun Mokka lähtee niin lähtee Manokin.
Julmaltahan se kuulostaa..Periaatteessa terve koira,jos ei mielenterveysongelmia,kuuroutta ja liki sokeutta lasketa...

Voitte arvata mitä ne mun muutaman tunnin unet oli...
Nukkuu ja ei nuku.Yhessä välissä heräsin hiestä märkänä miettimään miten pystyn luopumaan samana päivänä kolmesta koirasta..?Hautaamaan kaikki kolme...Ja miten mä ne hautaan,kun Mano ei voi sietää Kessua ja Kessu taas pelkää Manoa,Mokka on molemmille tärkeä...

Sen mä ymmärrän ettei koira lopettamisesta kärsi mutta taas siitä,että lopetusta pitkitetään itsekkäistä syistä kärsii..
Silti mä niin vihaan tätä Jumalana olemista...!
No,onneksi mulle annettiin vielä miettimis aikaa..kunhan se ei loppuis kesken.

Tänään koettiin sitten kauhun hetkiä kun pikku-kissa Lyllerö 5kk oli mystisesti kadonnut.
Kissoille aamuruokia laittaessa huomasin ettei sitä oo..Talo käännettiin ympäri mutta ei,Lyllerö oli kadonnut!
Lylleröhän ei käy ulkona,se ei halua sinne,se pelkää siellä.Vapaaehtoisesti se ei suostu ulos menemään eikä sitä kukaan sinne väkisin vie.
Silti se ei ollut tässä talossa..Ainoa vaihtoehto oli ulkona.
Jenna sanoi koulusta tultuaan,että Lyllerö oli istunut aamulla sen ikkuna laudalla,ulkona siis.
Tepe taas sanoi nähneensä kissan sisällä nukkumaan mennessään.
Kissaa ei silti löytynyt mistään.

Arvatkaa mikä itku ja parku oli Joonalla kun ei kisua löytynyt..Kieltämättä pientä paniikkia lykkäs mullekkin.
Lupasin kuitenkin Joonalle,että kunhan hämärtyy ja liikenne meijän pihassa rauhottuu niin se tulee jostain esille.
Illan hämärtyessä käytiin Joonan kans monet monet kerrat huutelemassa mutta ei näy kissaa...
Yhentoista maissa menin sitten tupakalle ja huutelemaan kissaa,ehkä kymmenen minuutin kuluttua kuului vieno vastaus tallin takaa.
Menin tallin nurkalle ja täysikuun valaistessa näin kissan muutaman metrin päässä..Siellä se naukui tosi surkeana.
Kissittelin ja kutsuin nimeltä,välillä se tuli lähemmäs ja sähisi tullessaan,välillä taas pakeni ja naukui säälittävästi.
Lopulta kuitenkin pakeni metsään ja mä jo mietin,että pitääkö mun käydä herättämässä Joona..(Joonan kans kun ovat niin kuin paita ja perse).
Lähin kävelemään sisälle ja kuulin kuinka kissa juoksi perässä,kun käännyin se kuitenkin piiloutui.
Istuin sitten tuonne märälle maalle juttelemaan mukavia ja kohta väsynyt ja pelokas pikku-kisu tulikin esille,ensin varovasti hiipien ja lopulta syliin juosten kehräten.

Kova nälkä pienellä oli ja nyt nukkuu tyytyväisenä reiskan kainalossa
Pipari004.jpg

Miten ja milloin se oli ulos joutunut on mysteeri..
Mä syytän kummitusta..Tarttee kai taas keskustella asioista...