mutta ei me kaaduta...
Mutta on me yritettu tehä jotaki järkevääkin.

Eilen käytiin pitkästä aikaa ihan kaupungilla lenkkeilemässä kokoonpanolla Aksu,Armi,Pirkko ja Mirka kera Ukon.
Onhan se vähän hulinaa kun lauma maalaistessuja pääsee sivistyksen pariin.
Nyt kun Armillekkin on kasvanut aivot niin se kykenee huomaamaan ja rekisteröimään ympärillään tapahtuvia asioita joita se ei kai oo ennen ees huomannut...Monet kerrat on toki ennenkin samoja reittejä kuljettu mutta ikinä ennen Armi ei oo kommentoinut mihinkään mitään.
Ja saihan sille taas nauraa!
Eka oli alikulkutunneli...Mirkan kutale meni polkasemaan jalan maahan tunnelissa sillain että pamahti,tiiättehän te miten sielä kaikuu?
Armi pyöri hetken ympyrää,että täh,mistä se kuulu?Ikäviä ihmisä ku ollaan pitihän se uusia,Armi oli taas ihan ihmeissään,sitten polettiinki jo vuorotelen jalkaa maahan ja blondi raukka oli ihan äimänkäkenä,oisittepa nähny sen ilmeen!
Se pyöri ympyrää ja ihan selvästi yritti viestittää toisille koirille että haloo,ettekö te kuule,täällä tapahtuu jotain jännää!Välillä se katto mua,äiskä eiks oo ovelaa???
Lopulta seistiin parkissa ja Mirka polkas aina sillon ku Armi ei kattonu sitä,pitkään meni mutta lopulta blondiki hokas että Mirkahan sen äänen aiheuttaa ja voi sitä riemua.Kaikesta voikin koirapolo iloita,uusista ihmeellisistä äänistä!

Sitten naurettiinkin prisman ovella,mä luulin ensin,että Armi kattelee kaupaan sisälle (siellä kun oli vielä täys valaistus kaupan just sulkeuduttua) ja heiluttelee häntää...Mutta sitten huomasin ettei se tienny itekkään kelle häntäänsä heilutti.Pää pyöri samaan tahtiin hännän kans ja ihan selvästi Armi yritti löytää jonkun jolle kohdistaa hännän heilutuksensa...Kunnes se sitten bongaskin kaiuttimen katon rajasta jossa setä luetteli tarjouksia,kiva setä olikin.Pää kallellaan häntä heiluen Armi tuijotteli kajaria..

Lenkeilyn päätteksi otin Aksun kans Prisman parkkipaikalla vähän seuraamista,maahanmenon,seisomisen ja luosetulon.Kaikki liikkeet meni hyvin,paitsi luoksetulossa sivulle tullessa kaari oli taas aika laaja...
Armi yritti sillä välin tappaa itsensä ja Pirkko teki vanin korkuisia loikkia kun olivat kytkettyinä vetokoukkuun ;-).

Tänään on ollu joku sattumusten ja vaarallisten tilanteiden päivä..
Päivällä kävin Manon kans Rivintiellä kävelemässä ja takaisin tullessa oikaisin pellon poikki joka on Kotirannantien ja Laiduntien välissä,päästin Manon irti.Puolessa välissä peltoa se otti jonkun tosi hyvän hajun jota seuraten palasikin takaisin Kotirannantietä kohti ja ihan juoksemalla.
Tietty mä yritin huutaa sitä takaisin mutta kuurollehän kannattaa huudella...Sitten ajattelin,että ei hitto,se menee tielle asti ja jää auton alle.Lähin pinkomaan perään koiraa huutaen,jossain välissä se onneksi kaarsikin vähän oikealle eikä siis kulkenut suoraan tietä kohti enää ja hidasti vauhtiaankin.
Siinä vaiheessa mä aattelin,että turhaan mä sen perässä juoksen kun en kiinni saa kuitenkaan ja lähdin kulkemaan itekkin samaan suuntaan kuin koira(meijän välissä oli varmaan pari,kolmekymmentä metriä) siinä toivossa,että se huomaa mun olevan kauempana ja palaa mun luo...
Manohan ei oo ikinä karannut ja lenkillä sekä pihassa sitä voi pitää huoletta irti kun se ei lähe muutamaa metriä kauemmas,ihan jaloissa pyörii aina.
No,Mano jatko matkaa sinne turvallisempaan suuntaan ja siinä samalla mä huomasin,että tietä pitkin (Manolla oli tielle matkaa ehkä 10m)tulee setä sekarotuisen koiransa kans.Arvatkaa iskikö paniikki?
Mä näin jo sieluni silmin kuinka Mano käy siihen koiraan kiinni...
Onneksi Mano oli niin omassa maailmassaan,että se ei ehtinyt haistaa lähestyvää koiraa.Mä juoksin niin lujaa kuin ikinä pääsin,samalla huutaen kuuroa Manoa.Mua alko tilanne hillittömästi naurattaa,se setä koiransa kans ei varmasti nähnyt koko Manoa sieltä sängen seasta pellolta mutta mut näkivät ihan salettiin...
Onhan se ollut näky,hysteerisesti kiljuva akka juoksee pelto pöllyten kohti...
Manokin sitten kiri tahtia sitä mukaan mitä lähemmäs mä pääsin ja mun vauhti varmaan hidastui samaan tahtiin,kun jalat löi loukkua ja hysteerinen naurukohtaus yritti vetää mua väkisin polvilleen...
Luojan kiitos,Peikko ryntäs paikalle pelastavana enkelinä!
En tiiä enkä halua ees aatella mitä ois tapahtunu ilman tuota kissaa...Se oli taas tapansa mukaan pellolla vaanimassa ja seuraamassa meitä,sillä on tapana aina piiloutua johonkin ja hyökätä sitten piilostaan "kimppuun".Nyt se ampaisikin häntä suorana yhtäkkiä mun ohi ja hyökkäs takaa päin Manon päälle,Mano sitten kääntyi katsomaan taaksensa ja tuli mun luo ihan sillä ilmeellä,että tosi kiva,sinäkin täällä!
Nappasin koiran kainaloon ja istuin pellolle,kädet tärisi ja mua nauratti ja itketti yhtäaikaa...
Mano kainalossa kissan meitä puskiessa istuin pellolla ja setä koiransa kans ohitti meijät onnellisen tietämättömänä vaarasta joka niitä oli kohdata.Setän ilmettä en ees uskaltanu kattoa..

Tästähän sitten opimme,ettei Mano ole enää ikinä irti muualla kuin keskellä metsää.
Vaikka se onkin ikänsä ollut helppo ja luotettava irti pidettävä,koira agressiivisuudestaan huolimatta niin ei se enää ole sitä.Kun kuulo on mennyttä,näkökin heikko ja ilmeisesti jonkin asteista dementiaakin havaittavissa niin ei mikään ole varmaa.
Onneksi ei käynyt kuinkaan!
Enkä oo muuten ikinä nähnyt Peikon juoksevan niin lujaa vaikka se melko spurtteja ottaakin ;-).

Illalla lähettiin sitten Pirkon,Aksun ja Armin kan hoopaloon pääkallolle juoksemaan.
Tarkotus oli,että Pirkko juoksee ensin Hukan kans ja sitten äiti lähtee niitten kans kävelemään kotia kohti ja mä jään juoksuttamaan vielä Aksun ja Armin.
Juoksihan ne Pirkko ja Hukka mutta eihän Pirkko suostunu äitin kans mihkään lähtemään,hetken sitä katollaan perässä vedettyään äiti luovutti ja niin Pirkko palas ihan itekseen takasi ja jäi sutimaan vielä Aksun ja Arminki kaa.

Heittelelin siinä sitten tyypeille keppiä..Armi kuumuu kepeistä ihan mielettömästi tai oikeestaan ei ees kepeistä vaan siitä heitto hetkestä.
Se hyppii ja volisee ympärillä yrittäen napsia keppiin kiinni.Kerran aikasemmin se on ottanu mua hiuksista ja muutaman kerran kädestä kiinni.
Nyt sitten olin jo heittämässä sitä keppiä,keppi siis tuolla mun olan takana lähtöasemissa niin Armi hyppäs takaapäin ja iski hampaansa tuohon lapaluun alle,voe taivas että kävi kipiää!
Sievät reijäthän siellä..

Eiköhän täsä taas ollu hetkeksi...