Kyllä se tuo syksy ja pimmein talavi ei oo ihmisten aikaa. Nyt ku päivä pitenee ja aurinkoki välillä näyttäytyy nii on taas eri mukavaa.

Piru kävi virallisisa luustokuvissa ja kennelliiton lausuntoa täsä nyt sitten jännäillään.
Pikku-Ruun kans on tottisteltu ja reenailtu esine etsintää, mikä on Pirun mielestä maailman mukavinta. Ja alakaa olla munki mielestä ihan jees ku koira ei enää pyri ryöstämään löytämiään esineitä vaan tuo ne ilosesti mulle.
Vähän oon tässä itelleni kummitellu, että Pirun kans käytäs kokeilemassa se BH-koe keväällä/kesällä. Mitään muuta ongelmaa siinä ei oo ku se kisakumppani yhtäaikaa kentällä. Tai no.. Seki on ehkä enemmän mun oma ongelma, vaikka Piru ei koirasosiaalinen ookkaan niin ei se oo karannu paikallaolosta tai yleensäkkään mistään liikkeestä ku yhen ainoan kerran ja sillonki kyllä tuli kovasti sukkelaan takasi ku karjasin. Mutta, mutta... Se luottamus. Missä se sitten lie menetettykkään, emmä vaan tiä? Kai se on sitä ku tietää mikä retale tuo osaa olla niin pisteetki ropisee. Oon kai mä vähä pöhölö.. Piru voi olla lenkilläki mulla irti eikä se ees aijo mennä ketään tappamaan, ees naapurin pikku koiraa se ei oo aikonu syyä ku sitä on kielletty. Mä en vaan uskalla kääntää sille selkääni.. Noh, kohta aletaan reenimään porukalla, mulla on uskaliaita kamuja jotka haluaa eroon koiristaan .

Aksunki kans ollaan tokoteltu. Se on pössi. Ihan innossaan satasella tekee ihan mitä siltä vaan ikinä pyytää. Mä en vaan tiiä millä saisin sen innokkuuden säilymään kisoihin asti?
Maailman paras palkka sille on pallo tai keppi mutta ku niijen kans menee hulinaksi.. Tyyppi löytää aina sisäisen susikoiransa ja siitähän ei sitten tuu mitn ku ei malta nii ei malta.. Makupalat toimii  rauhottavana palkkana mutta ku ne rauhottaa vähän liikaa, jätkä vaipuu sinne omiin hajumaailmoihinsa hyvin äkkiä. Noh, katellaan. Kyllä me muutamat kisat tälle vuoteen käydään. Tämä on lupaus.

Ai ni, ja tuo aina niiiiin kiltti ja helppo, ihan ku ihmisenmieli Aksu on opetellu kaikkia ei niin kivaa täsä pakkasilla tylsyyksissään.
Ikinähän se ei oo pysyny missään missä ei halua. Aksu osaa aukasta ovet ja ikkunat, jopa lukitut sellaset. Takapiha on kuitenki ollu semmonen paikka mistä se ei oo poistunu ku kerran elämässään ja kun sen sillon sinne palautin se onki taas vuosia muistanu ettei sieltä poistuta. No nytpä se on jo pari viikkoa poistunu sieltä aina ku näkee että mä laitan takkia päälle. Vitun kutale.. Mä yritän pukia piilosa, suljettujen ovien takana niin aina, joka kerta ku meen etupihalle niin tyyppi oottaa mua etuovella! Ja ettei elämä ois liian heleppoa se on opettanu Kaivonki tulemaan aijan yli.. Se miten Kaivo sieltä poistuu on täys mysteeri, Aksu hyppää kaksmetrisen aijan yli mutta Kaivo... Pieni ja kömpelö koiranpoikanen . No ei siinä sinänsä mitn, eipä nuo kumpikaan pihasta poistu eikä oo ympäristölleen vaarallisia mutta ku ärsyttää .

Kaivon kans ollaan kans nyt muutamana päivänä kokeiltu mennä asioissa eteenpäin. Pienenä poikanahan Kai opetteli sivulle tulon, maahan menon ja istumisen. Nyt ollaan jatkettu sivua seuraamiseksi ja aika hienosti se sen osaakin.  Muutamia askelia se seuraa jo ihan ku aikamiehet. Maahanmenoa ollaan kans reenattu eri tilanteissa ja paikoissa, aina ei tarvi olla nokan eessä vaan maahan mennään ku käsky käy.
KaiKai on jännä kakara, niin paljon ku se tietyissä tilanteissa ääntään käyttääki niin sillon ku sen kans reenailee tai leikkii niin se on ihan hiljaa. Edelleenkin mä uskon, että kyllä se tästä. Siitä tulee vielä hiljanen mies .

Akka on hiihelly Joonan kans. Ne on mainio parivaljakko. Akka on sen verran luottotyyppi ja Joona sen verran jämy jätkä että oon antanu niijen käyvä tuota pellon lenkkiä ihan kaksistaan. Ne hiihtelee, tutkii luontoa, syö eväät ja tulevat kottiin .  Kameran Joona kuulemma tarvis mukaan..

Siime elää ja voi hyvin.

Piitu.. Jumalauta. Se on taas valeraskaana ja päättäny vakaasti synnyttää tulevat pentunsa meijän sängyn alle. Maailman helpoin koira, se ei näy, kuulu, haise eikä maistu.. Paitsi sillon ku se päättää haluta johonki tai jostain pois. Täälä ei oo taas kohta viikkoon nukuttu. Aina ku nukahan Piitu aukasee makkarin oven ja sukeltaa sängyn alle. Mä sukellan perässä ja kiskon liki 50kiloa tiibettiläistä pois sieltä. Ja tätä jatketaan niin kauan kunnes mä en enää jaksa. Sitten ku en jaksa se alkaa petaamaan sängyn alla. RaaputiRaaputiRaaputi.. Hetken hiljasuus, se kömpii pois sängyn alta hakemaan Piparin tyynyn pesätarvikkeeksi. Mä kiellän. Se vie silti tyynyn. Raaputiraaputi.. Taas se kömpii pois, vie kaikki irtovaatteet pesäänsä. Taas raaputetaan ja sitten kömmitään. Mä heitän sen kamarista. Se tulee uuestaan. Raaputtaa, kömpii, kiskoo mun peittoa.. Mä kiellän. Se menee pesäänsä raaputtaa, kömpii, tulee hakemaan mun tyynyä. Perkele, johan täsä joutikin nousta ylös. Koittas nyt synnyttää niin loppus tämäki jännitys.

Pentuja saa varata. Edellispentueen räsymatto ja pinkkipallo ei kyllä oo enää hengissä.. Syytä en tiiä. Mutta hyviä, kivoja terveitä näistäki tulee. Vaikka agilitykoiriksi!